Kasvua, jossa on ideaa

Youtube markkinointi

Lisää myyntiä Youtube mainonnalla?

Tiesitkö että YouTube on maailman toiseksi suosituin hakukone?

YouTube on videomainoskanavana käytännöllinen sekä mainostajalle että käyttäjälle. YouTubeen voidaan toteuttaa mainoksia, joita netinkäyttäjän ei tarvitse katsoa loppuun asti, jos hän ei ole niistä kiinnostunut. Tällöin mainostajaakaan ei välttämättä veloiteta mainoksen näytöstä.

YouTube mainonnan hyödyt

Kasvattaa myyntiä

Erityisesti verkkokaupoille Facebook-markkinointi on erittäin hyvä työkalu kassavirran lisäämiseen. Laajojen kohdennusmahdollisuuksien avulla saat tuotteesi näkymään juuri haluamallesi kohderyhmälle, joka takaa myyntisi kasvun.

Yhteenpeluu muiden kanavien kanssa

Facebookin avulla tuet muiden digikanavien tuloksia uudelleenmarkkinoinnilla, tuomalla esimerkiksi Google hakusana-kampanjan kautta tulleen käyttäjän takaisin sivuillesi suoraan Facebookista.

Lisää yrityksenne tunnettavuutta

Facebookin avulla kasvatat yrityksenne tunnettavuutta tehden samalla myynnillisiä tuloksia. Älä siis jätä Facebook-markkinointia pois yrityksesi toiminnasta. 

YouTube mainonta ja kohdentaminen

Toisin kuin televisiomainonnassa, videomainonnalla et ammu sokkona sinne tänne toivoen osuvasi kohderyhmääsi. Sen sijaan voit rajata kohdeyleisösi hyvinkin tarkasti. Näin vähennät turhia mainosten näyttökertoja, säästät rahaa ja tavoitat todennäköisemmin tuotteestasi kiinnostuneet ihmiset.

Videomainoskampanjasi voidaan kohdistaa käyttäjien kiinnostusten kohteiden perusteella tai YouTube-videoiden avainsanoilla. Voit myös kohdistaa uudelleenmarkkinointia kotisivujesi kävijöille tai vaikkapa niille, jotka ovat katsoneet videosi YouTubessa.

YouTuben avulla jäät ostajien mieleen

Videomainoskampanja ei pelkästään nosta yrityksesi tunnettavuutta potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa, vaan se myös tukee heidän päätöstään ottaa sinuun yhteyttä. Taustalla pyörivä, hyvin toteutettu videomainonta jää ihmisten mieleen, mikä kasvattaa yrityksesi luotettavuutta ja tunnettavuutta ja näin madaltaa kynnystä yhteydenottoon ja ostopäätökseen.

Millaisia mainoksia YouTubessa voi tehdä?

YouTube antaa markkinoijille mahdollisuuden luoda erittäin visuaalisia mainoksia, jotka herättävät huomiota ja tunteita. Käytettävissä on useita eri mainostyyppejä, joista markkinoijat voivat valita kullekin mainostettavalle tuotteelle tai palvelulle parhaiten sopivan.

In-Stream mainosvideo

näytetään YouTubessa videoiden yhteydessä joko videon alussa tai tietyssä kohtaa videota. In-Stream-videomainoksen pituudella ei ole rajoitusta, mutta sen voi ohittaa kuuden sekunnin jälkeen. Mainostajaa veloitetaan ainoastaan, jos käyttäjä katsoo mainosvideosta yli 30 sekuntia tai klikkaa mainosvideon toimintakehotetta, joka vie käyttäjän mainostajan määrittelemälle laskeutumissivulle. Mikäli mainosvideo on alle 30 sekunnin mittainen, mainostajaa veloitetaan ainoastaan, jos käyttäjä katsoo videon loppuun tai klikkaa videon toimintakehotetta.

Puskurimainokset

ovat lyhyitä, enintään 6 sekunnin pituisia videomainoksia, joita näytetään videoiden yhteydessä videon alussa tai tietyssä kohtaa videota. Puskurimainoksia ei voi ohittaa, ja ne veloitetaan mainostajalta 1 000 näytön hintatarjouksen mukaan Google Display mainonnan tavoin.

Video discovery

Kuvamainokset ovat yksittäisestä kuvasta koostuvia mainoksia, joihin käyttäjä törmää selatessaan Facebook syötettään. Riippuen mainoksen tyylistä, se saattaa sulautua varsin hyvin syötteen muuhun sisältöön, joten Facebookissa mainokset eivät välttämättä aiheuta käyttäjissä ärsytysreaktioita yhtä herkästi kuin muissa somekanavissa.

Miksi valita meidät?

Mitattavaa tulosta

Jos jokin toimenpide ei tuota sinulle mitattavaa tulosta, emme tee sitä. Olemme sitoutuneita tuottamaan sinulle lisäarvoa.

jatkuva raportointi

Kaikki palvelumme tehdään tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tuloksista raportoidaan jatkuvasti ja optimointia tehdään koko ajan.

pidämme huolta

Yhteistyössä kanssamme et joudu miettimään mitä tapahtuu vaan olemme yhteydessä asiakkaisiimme jatkuvasti ja kerromme missä mennään ja mitä tehdään.

Asiakaskokemus
EcoFurn Store

Katso millaisiin tuloksiin pääsimme oikein toteutetulla digimainonnalla asiakkaamme Ecofurn Storen kanssa

Haluatko saada ilmaisen

Modernin markkinoijan työkalupakin?

Kokosimme kaikki tietämämme salaisuudet tähän materiaaliin.
Nappaa taskuun! 

Saatavilla pian.

2020 © Idea Markkinointi Oy