Vahvalta pohjalta ponnistetaan kasvuun – Idea Markkinointi 2021 ja 2022

Idea Markkinoinnin vuosi 2021 oli vahvan perustan luomisen aikaa. Saavutimme asetetut tavoitteet asiakkuuksien, henkilöstön, ja liikevaihdon osalta. Nuori ja vauhdikas yritys ei tietenkään säästynyt kompastuksilta, mutta niistä otettiin opiksi. Idean vuosi 2022 tulee olemaan skaalautumisen ja jatkuneen kasvun vuosi. Kerromme alla tarkemmin kuluneesta vuodesta ja siitä, mitä ensi vuonna tapahtuu.

Idean vuosi 2021 lukuina:
Liikevaihto: 1 050 000 eur
Tekijöitä: 30
Palveltuja asiakkaita: 210 

 

Kiitos Idea Markkinoinnin henkilöstölle

Idea Markkinoinnin henkilöstö oli avain onnistumisiin, jotka teimme ja koimme yhdessä vuonna 2021. Erityinen ylpeyden aiheeni on henkilöstön kokemus Idea Markkinoinnista hyvänä työpaikkana. Idean visio on selkeänä jokaisen tekijän mielessä – näin edetään kohti yhteisiä tavoitteita kirkkaammin! Kiitoksena henkilöstön työpanoksesta haluamme antaa vuonna 2022 entistä suuremman mahdollisuuden olla osana Idea Markkinointia. Panostamme ensi vuonna entistä enemmän tiimiytymiseen, yhdessä tekemiseen ja onnistumiseen.

Henkilöstön hyvinvointi ja innokas tekeminen eivät ole itsestäänselvyyksiä. Toteutuakseen ne vaativat tekoja yrityksen vastuuhenkilöiltä. Idealla työntekijän päätösvalta omiin aikatauluihin ja työnteon paikkoihin ovat perusoikeuksia – tämä toimintatapa kuuluu jokaiseen moderniin 2020-luvun tietotyöyritykseen. Kiinnitämme jatkossa entistä enemmän huomiota tiimien yhdessä onnistumiseen ja kuuntelemme toiveet tarkalla korvalla.

Idealla avoin kulttuuri, innostaminen ja jokaisen mielipiteen merkitys aiotaan pitää ennallaan – keskiössä!

 

Kiitos Idea Markkinoinnin asiakkaille

Vuoteen 2020 verrattuna kasvua ja kehitystä tapahtui, vaikkei se ollutkaan pääasiallinen tavoitteemme. Saimme kunnian toteuttaa asiakkaillemme vuonna 2021 tuhansia mainoksia, satoja tekstisisältöjä ja kymmeniä uusia verkkosivuja ja -kauppoja.

Pelkkää ilotulitusta vuotemme ei ole ollut: Nuorena ja tehokkaana yrityksenä vauhti on välillä kova, eikä se aina korjaa virheitä. Kompastuksia tapahtuu väistämättä ja tärkeintä on ottaa niistä opiksi. Olemme pitäneet alusta asti selvänä, että asiakas on Idealla keskiössä. Asiakastyytyväisyys Ideaa kohtaan kasvoi tänä vuonna, ja näin ollen mekin voimme olla tyytyväisiä tapaan, jolla asiakkaamme saivat meiltä palvelua.

Vuoden 2021 tavoitteena oli luoda sellainen pohja, joka kestää tulevaisuuden arvaamattomiakin aikoja. Muuttuva tilanne koronapandemian kanssa on osoittanut sen, että muutos on varmaa ja siinä Idea pysyy mukana. Panostus digitaaliseen liiketoimintaan ja markkinointiin on parasta, johon yritys voi nyt satsata. Uskomme, että näihin asioihin panostavat yritykset tulevat voittamaan kilpailijansa tulevina vuosina.

Vuosi 2021 toi meille hienoja uusia asiakkuuksia, niistä suurimpana SGN Group Oy:n liiketoiminnat. SGN Group on vahva suomalainen perheyhtiö, joka on perustettu vuonna 1933 ja tekee liikevaihtoa noin sata miljoonaa euroa. Pitkien neuvottelujen jälkeen saimme syksyllä sovittua puitesopimuksen, jonka myötä konsernin yhdeksän tytäryhtiön markkinoinnin sekä strateginen että operatiivinen vastuu annettiin meidän käsiin. Näin siis olemme päässeet suunnittelemaan ja toteuttamaan markkinointia niin lastenvaatemerkki Metsolalle, Kawasakia ja muita merkkejä maahantuovalle Sumekolle kuin maatalouskoneistoa maahantuovalle Agritekille ja monille muille yhtiöille.

Yhteistyö Idean kanssa on ollut hedelmällistä. Olemme saaneet lisäkäsiä markkinointiimme kustannustehokkaalla tavalla, ja tämä on näkynyt yhtiömme markkinoinnissa niin strategisella kuin operatiivisellakin tasolla positiivisesti. Nyt olemme siirtymässä vahvasti suunnitelmallisesta vaiheesta operatiiviseen vaiheeseen, ja odotamme tuloksia tulevaisuudessa.
Ilkka Brander, SGN Group Oy toimitusjohtaja

 

Kiitos Idea Markkinoinnin perustukset: täältä tullaan 2022!

Jotta voimme kasvaa asiakkaidemme kanssa, meidän Idealaisten tulee tykätä työstämme. Työstä tykkäämistä edesauttaa sen merkityksellisyys ja tavoitteellisuus.
Idealaisilla työn merkityksellisyys tulee asiakkaan auttamisesta. Meidän tavoitteenamme on ensi vuonnakin auttaa yhtiöitä kasvamaan markkinoinnin keinoin.

Idean asiantuntijoiden joukko on olemassa asiakkaiden kasvua varten!

Vuonna 2021 rakensimme perustukset, joiden päälle teemme tulevana vuonna vahvaa kasvua. Konkreettisia muutoksia tekemällä saimme omaan tekemiseen kestävän pohjan seuraavalle kasvun vuodelle. Ensi vuoden kasvun meille mahdollistavat tänä vuonna tehdyt:

  • suuri verkkosivu-uudistus
  • projektinhallintajärjestelmän käyttöönotto
  • onnistuneet rekrytoinnit ja tiimin tiiviimpi yhteistyö

 

Vuoden 2022 tavoitteena on auttaa asiakkaitamme markkinoinnin saralla, mutta myös kaksinkertaistaa Idean liikevaihto.

Vuosi 2022 tulee olemaan Idea Markkinoinnilla kasvun aikaa. Olemme kohdistaneet katseen Suomen lisäksi ulkomaille. Skaalautuminen sekä uusien liiketoimintojen suunnittelu ja toteutus ovat jo käynnissä – näistä lisää tulevana vuonna.

Kiitos vuodesta 2021 kuuluu Idea Markkinoinnin henkilöstölle ja asiakkaille. Ilman teitä ei olisi kasvua, jossa on Ideaa. Nyt on aika paketoida loppuvuosi ja hiljentyä joulun viettoon.

Toivotan kaikille hyvää ja antoisaa alkavaa vuotta. Ideoidaan ensi vuonna yhdessä!

Soita meille!

Soita meille 8.00 – 20.00 välisenä aikana, niin saat tarjouksen tai vastauksen kysymykseesi 15 minuutissa!

Löydä kasvupalvelusi

Täytä tarvekyselymme, ja löydä oikeat työkalut yrityksesi kasvuun jo tänään!